Aihearkisto: Blog

NAMSENIN TULIAISET

Namsen, Norja.

Kun laskee veneen saman virran juoksuun 21. peräkkäisenä vuonna, voi sanoa sen olevan jo tavoiltaan tuttu. Syvänteet, poukamat, virran liike antaa niitä tunnustelevalle soutajalle suunnan.

Tänä kesänä meitä kuitenkin muistutettiin, että vuodet eivät silti ole veljeksiä olosuhteiden osalta; että luonnolla on aina pohjimmiltaan oma, oikukas mielensä. Ja joskus, kuten tällä kertaa, se asettaa kalamiehen mielen päälle ja kiireen eteen todellisia haasteita ja ansalankoja. Nauraa päälle ja odotuttaa.

Myöhäisestä keväästä johtuen vuorien lumimassat lähtivät sulamaan juuri niihin aikoihin kun yhdeksänhenkinen retkueemme pakkasi tavaransa määränpäänä Namsenin jokakeväinen lohiviikko. Niinpä joen pinta oli hurjassa, meille ennenäkemättömällä tavalla, nousussa juuri kun saavuimme perille. Yhden yön aikana veden pinta nousi peräti 1,5-2 m. Näky oli uskomaton. Pellot olivat muuttuneet joen sivujuoksuiksi, maisemasta tullut hetkessä vieras- ja vetinen.

 

  

Virtausten mukana kulki vedessä risua ja roskaa niin, että ensimmäisten muutamien päivien aikana ainoat edes jotenkuten käytettävissä olevat vieheet olivat lusikkauistimia. Vaappuja ei veteen voinut kuvitella tarjoavansa. Niinpä nostettiin vavat puuhun toiveikkaina tulvan selän taittumisesta..

Odotimme (malttamattomina, kuten arvata saattaa) kunnes vesi  lopulta laski hieman lähtötilannetta alemmalle tasolle ja pääsimme soutujen alkuun. Suurimmista kulkuroskista jo puhdistuneen, mutta edelleen ruskean veden myötä tulosta alkoi syntyä. Vaapuilta vaaditiin näissä oloissa selvästi oranssivoittoista väritystä.

 

Norjalaiset kalastajakolleegat totesivat myös nopeasti ”joenpenkkakaupasta” hankkimansa Kateus-vaapun olevan ison kalan makuun.  Hymy herkistyy kummasti vaappumestarillakin- saati asiakkaalla- kun veneeseen nousee 15,3 kg kala.

Kotiin lähti lopulta vajaaksi jääneen pyyntiviikon jäljiltä mukavasti veden arvoviljaa.

Seuraavat koepyynnit uutuusväreillä tehdäänkin sitten juhannuksena Tornionjoella.

-Kari-

PS. Yhteystiedot löydät täältä tai facebookista ja Kateutta kulkee mukana jussin seutuun pohjoiseen päin jos tarvitaan- ja tarvitaanhan sitä, kuten galleriaan lisätyt tyytyväisten asiakkaiden lähettämät kuvat alkaneelta pyyntikaudelta osoittavat.

 

 

 

 

 

 

Etsitään käyttökokemuksia testaavaa bloggaria ja asiansa osaavia jälleenmyyntipisteitä

Kateus- tuoteperheen jäsenet ovat kalamiehen tarpeellisimpia työrukkasia. Samalla asiakkailta saadun palautteen perusteella into tuotekehitykseen kasvaa koko ajan.

Kaipaamme jatkuvasti uusia käyttäjäkokemuksia uinnista, väreistä suhteessa kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin ja kalastettavaan lajikirjoon, kestävyydestä. Kaikesta, joka saaliin sielunelämään ja siiman päähän saamiseen vaikuttaa.

Niinpä etsimme tiimimme tueksi muutamaa ahkeraa kalastajaa jakamaan niin meillepäin kuin myös asiakkaillemme käyttökokemuksia, kehitysideoita blogin muodossa. Ota yhteyttä niin mietitään sopiva yhteistyökuvio aiheen ympärille.

Koska valmistettavat malli- ja värisarjat ovat käsityötä alusta valmiiseen saakka, teolliset valmistusmäärät eivät ole mahdollisia. Niinpä jälleenmyyjiltä toivomme kokemusta omien kalastusalueittensa kysyntään sopivimmista tuotteistamme.

Ota rohkeasti yhteyttä niin voimme neuvotella yhteistyöstä.

Kateus-galleria Facebookissa!

Facebookissa sivustomme kuvakansioon otamme vastaan asiakkaittemme kuvia Kateus-vaappujen saaliista.

Laita kuvasi meille esimerkiksi yksityisviestinä tai sähköpostilla osoitteeseen kari@kateus.fi
niin lisäämme sen galleriaan.

Liitä oheen nimesi ja esimerkiksi lyhyt selostus siitä, minkälaisesta vonkaleesta, mistä pyydetty ja esimerkiksi millaisista olosuhteista on kysymys.
Tämä helpottaa ja opastaa kalakavereita valitsemaan malleistamme omiin olosuhteisiinsa ja tarpeisiinsa sopivat vaaput!

Kauden päätteeksi arvotaan kuvia lähettäneitten kesken Kateus-vaappusetti.

Our Facebook gallery is now open for Kateus- wobbler clients.

Send us photo of your best Kateus-wobbler catch by private message in Facebook or by e-mail kari@kateus.fi

Include also a short story/description about who, where, when- and in what kind of weather conditions- got the fish.

This helps also other clients to choose right color for their needs!

When this fishing season is over, we draw a color-selection of Kateus-wobblers among all who have sent their photos to us!